Nyt kaikki painaa play!
Kaikkia on tapahtunu, mutta loppujen lopuksi ei mittään. Duunia ihan liikaa, väsyttää ja ei saa nukuttua, levottomia viikonloppuja, maanantaioloja ja sain hyvin alkaneen kaverisuhteen solmulle. Vaihteeksi. Kaheksan tuntia aikaa päivässä saaha hiekanmurusen kokoset sotkut paisuteltua omasa pääsä jäätäviksi murikoiksi, joita yrittää epätoivolla saaha ees jotenki soviteltua mukana kannettaviksi. Ihania naisellisia krapulassa tehtyjä täyslaidallisia avautumisia. Ahistaa niin paljon, ettei oikiastaan tunnu miltään. Rikki mutta turta. Puhelin huutaa jatkuvalla syötöllä kaiken olevan ok. Aivan kulman takkaa puskevia itkukohtauksia. Illalla kaatuu sänkyyn ja pääsä alkaa rullaan ne samat levottomat unikuvat joihin saakin heräillä. Kohta taas vkl, pääsispä vähä avautuun parhaalle siihen tarkotukseen. Sieltäkin varmaan isketään tuttua fraasia: "Määhän sanoin.."
Nyt ei auta ko toivua ja puskia. Pieniä pilkahduksia menneeseen on, mutta ne jää niitten paisuteltujen murikoiden varjoon. Siinä on kyllä semmonen ihminen, josta piän kynsin ja hampain kiinni. Paljon yhteistä, luottamusta lyhyesä ajasa ja kaikki vaan klikkaa. Perkele, joskus Jesse näyttää vaan elämän ja vanhojen tapojen kanssa kaksin käsin keskisormea.
Potkippa päälle vielä tuo jatkuva pimmeys niin moro.
Ps. Simon Neil vois mennä mun kaa naimisiin. Nuista viiksistä pitä vaan luopua.
