Isot kulumat

Tykkäshän se olla astetta raskaampi viikonloppu, mutta mitä ihanuutta se oli koko ajan! Perjantaina ei töistä meinannu tulla mittään ja kun pieni punainen tappaja-pösö startattiin n. klo 15 alko jo hirviä hypetys. Kilometrien vähetessä fiilis vaan kasvoi ja kasvoi.

Yömme vietettiin Hotelli Katajanokassa, joka on siis ollu aikasemmin vanaha vankila ja mikä miljöö! Siis ihan upia! Käytävillä tuli posetettua kyllä kameralle muutamaankin otteeseen. Huonetta ei ollu koolla pilattu, mutta ei siellä kyllä paljon keretty ollakkaan. Ja siihen verrattuna se saatiin aika hirviään sekasotkuun parissa päivässä. Mutta tyyli oli että, nuo tuohon, tuo tuosta mukkaan, vaatteet vaihtoon ja taas mentiin.

Lauantaina oli vuorossa sitten toiseksi odotetuimmat menot koko reissulla ja näin mielissään siitä oltiin.

Uuet haaremit ja Itkevä Buddha-toppi pääsi heti käyttöön ja nuitten ansioista taisin jättää rahani Aurinkoon.

Eli Korkeasaari! Äyww! Olin mielissään ko pikkulapsi. Yks aivan kakarasta asti vellonu haave nyt sitte vihdoin totteutui. Ja olihan ihanaa! Aurinkokin hiveli meitä ja mää lässytin kaikelle liikkuvalle. Harmi vaan, että suurin osa eläimistä taisi olla päivälevolla meijän tullessa mestoille..

Nää kaks viimisintä on jottain maailman hellyyttävintä! Mun sydän sulaa edelleen näille.

Illan päälle käytiin vielä syömässä ja paikaksi valikoitui Kitch. Mietittiin sitä jo viimeksi Helsingissä ollessamme, kun yövyttiin siinä vieressä olevasa Ompusa, mutta se oli joka kertaa niin täynnä.

Mikä tyhyjä katse?

Ruuan odotuksesta huolimatta, jäi hyvä maku suuhun paikasta. Ihan kirjaimellisesti. Munakoiso-Mozzarella pasta vei kyllä kielen mennessään ja hotellille päin sai jo pyöriä täyden mahan kanssa. Päivän tallailujen ansioista uni maistu, mikä oli sunnuntaita aatellen hyvä homma.

Sunnuntai! Tulihan se! Päivä alako Reino & The Rhinosilla ja päätty uskomattomaan Kanye Westiin. Pakko vaan sanua, että koska tämä..

..ja tästä johtuneen odotuksen ansiosta ja Kanyen kahen tunnin uskomattomasta keikasta, missasin sitten toiseksi odotetuimman eli James Blaken. Mutta ei jenkkitähen ego vaan tainnu mahtua lavan taakse. :D Muuten sitten päivä piti sisällään Rubikkia, Mogwaita, joka vienosti helli ja rakasteli mun korvia, Minä ja Ville Ahosta, kallista kaliaa, kauniita ihmisiä ja tätä.

Ja koska mun pokkarikamera ei koskaan halua alakaa mua keikoilla, niin tässä vielä pari videota tuosta spektaakkelimaisesta showsta Amerikan maalta.

Herra alotti keikan vaatimattomasti sillä, että keikkui korkeuksissa tuolla saksinostimella.

Selvispä tällä keikalla, että miksi joka paikassa varoteltiin illan pääesiintyjän käyttävän showssaan laservaloja.

Ja mikä hypetys ennen Runawaytä! Harmikseni vaan muistikortin tila loppu kriittisellä hetkellä. Ja noi tanssitytöt oli rakkautta!